Imatran kaupungintalo

No items found.

1970 Imatran kaupungintalo

Arkkitehtitoimisto Arto Sipinen Oy

Yhteistyössäarkkitehti Mane Hetzerin kanssa

Yleisen arkkitehtikilpailun 1. palkinto 1967

Rakennuttaja: Imatran kaupunki

Hyötyala: 5.200 hym²

Bruttoala: 8.800 brm²

Tilavuus: 46.000 m³

Kaupungintaloon Imatran hallinto- ja kulttuurikeskuksen ensimmäinen rakennusvaihe.

Keskittämällä kaupungintalo myöhemmin toteutuneen kulttuurikeskuksen kanssa kansalaistorin ympärille päästiin riittävän erilleen pohjoispuolelle toteutuneesta moottoritieviaduktista. Samalla onnistuttiin huomattava osa alueesta säilyttämään puistona.

Kansalaistorilta avautuvat laajat näkymät aina vapaana virtaavalle Vuokselle.

Kaupungintalon toimistotilat ryhmittyvät kolmessa kerroksessa sisäpihan ja keskelle jäävän kolmen kerroksen korkuisen keskushallin ympärille. Keskushallista nousee omana kuutiona valtuuston istuntosali, joka saa päivänvalonsa koko keskushallia kattavasta valokattoarinasta. Istuntosali samoin kuin ensimmäisen kerroksen lattia on päällystetty paikkakunnan omalla kivellä, Imatran harmaalla graniitilla. Toimistohuoneiden seinät komeroineen ovat siirrettäviä elementtirakenteita asennettuina valmiin sisäkaton ja lattiapinnan väliin.

Kaupungintalon julkisivut ovat tummaksi käsiteltyä pronssia ja kolminkertaista, tummennettua umpiolasia. Vuoden 1997 Imatran kaupungin suorittamassa peruskorjauksessa muuttuivat rakennedetaljit julkisivuissa alkuperäisiä raskaammiksi.

  • Rakennustyyppi
  • Sijainti
  • Pääsuunnittelu
  • Rakennusvuosi
    1970
  • Tilavuus
  • Bruttoala
  • Hyötyala
  • Kerrosala
  • Rakennuttaja